Heijastus - Tee siitä omasi

"Tuntuu kuin ajaisi taginepadan läpi", Scotty sanoo viitaten Marokossa ruuanlaittoon yleisesti käytettyyn keraamiseen pannuun. Ehkä se johtuu kirkkaan punaisesta savesta, johon renkaamme uppoavat, tai polttavasta keskipäivän kuumuudesta, jonka vaikutuksesta ajopaitamme kastuvat hiestä märiksi, tai mitä todennäköisimmin näiden kahden yhdistelmästä. Niin tai näin, Scottyn havainto ei tunnu aivan tuulesta temmatulta: täällä todellakin paahtuu.

Lähdemme liikkeelle aamunkoitteessa ja heti aluksi edessä on kilometrin pituinen jyrkkä nousu. Sen jälkeen painamme pyörillämme hurjaa vauhtia jyrkkien luonnonpenkereiden yli ja ympäri ja pudotamme hissitolpat ala-asentoon ajaessamme läpi mikrolaaksojen, jotka jatkuvat jatkumistaan muodostaen luonnon muovaamaan pumptrack-rataan päättyvän 40 kilometrin polkureitin. Päivän päätteeksi palaamme Atlasvuorten kumpuilevien maisemien juurella sijaitsevaan riad-tyyliseen majapaikkaamme. Pihaan saavuttuamme, huomaamme siinä olevan uima-altaan vetovoiman niin suureksi, että edes ajoshortseja ei ehdi riisua. Sukeltaessani viileään veteen pääni muuttuu taginesta jäätelöön sekunneissa, ja se tuntuu hyvältä.

Kävin täällä ensi kertaa vuonna 2006 viikon pituisella omatoimipyöräretkellä syrjäkyliä kierrellen. Teräväpiirteisten Atlasvuorten maisemista on sittemmin tullut suosikkikohteeni. Marokon rikas kulttuuri, värikkäät maisemat, leppoisa elämänmeno ja vieraanvaraisuus ovat omiaan houkuttelemaan seikkailuhenkisiä matkailijoita. Maastopyöräseikkailuihin sopivia reittejä Atlasvuorten alueelta löytyy jo tunnin ajomatkan päässä Marrakechin lentokentältä. Pärjäämistä paikallisten kanssa helpottaa jo vähäinenkin ranskan kielen taito. Sitten vain kohti muulipolkuja.

Täällä siis ollaan taas. Tällä kertaa toin mukanani neljä erilaisia osaamisalueita edustavaa Pro Bike Gear -kollegaani: Scotty Laughlandin, Monika Buchin, Stefan Garlickin ja Sharjah Jonssonin, jotka kaikki ovat ensi kertaa Marokossa ja innoissaan tutustumaan sen tarjoamiin makuihin ja pyöräilymahdollisuuksiin. Minulle tämä taitaa olla viides kerta Marokossa. Toivon, että kollegoideni tuoreet kokemukset laajentavat myös omia näkökulmiani siitä, mitä tällä upealla maalla on tarjottavanaan. Pian se selviää.

Tapaamme paikallisen ystävämme, maastopyöräilyopas Lahcenin, korkealla solan yläpuolella sijaitsevassa kahvilassa, josta on hyvät näkymät uniseen Imlilin kylään. Eteläpuolellamme kohoaa kohti taivasta anteeksipyytämättömän teräväpiirteisenä Marokon korkein huippu, 4167 metriä korkea jättiläismäinen Toubkal. Sokerista minttuteetä siemaillessamme muistelemme menneitä aikoja ja saamme tietää, että pandemia keskeytti kylän matkailuelämän kahdeksi vuodeksi. Täynnä energiaa makean teen juotuamme hyppäämme taas pyörien päälle ja lähdemme ajamaan pitkin varjoisassa mäntymetsämaisemassa luikertelevaa irtopintaista serpentiinipolkua. Ajan muiden perässä ja yritän tihrustaa ajolinjoja edessäni kymmenen renkaan nostaman pölypilven läpi. Näen vain polulla tiukkaa siksakkia ajavien ja kivenlohkareiden yli hyppivien ajokavereideni siluetit – mielenkiintoinen tarkastelukulma.

Viisisataa metriä alempana keskeytämme polkuajomme, vaihdamme hymyjä ja ylävitosia, ilma on täynnä jännitystä ja ajatuksia. Polku, jota juuri ajoimme, on vanha solaan vievä muulipolku. Päivittäin sitä tallaavat kymmenet kaviot, joten se on olemukseltaan varta vasten muokattuun pyöräpolkuun verrattuna aika erilainen, ja siksi omalla tavallaan hauska ajettava. Mutta entäpä jos siistisimme sitä hiukan ja tasoittaisimme muutamaa hankalaa mutkapaikkaa ajettavuuden parantamiseksi? Se sopii Lahcenille. ”Muulit ja myrskyt vaativat veronsa”, hän sanoo. Tällaiset polut ovat osa hänen jokapäiväistä elämäänsä ja hän työskentelee enemmän kuin mielellään niiden parissa. Parempi ajettavuus tarkoittaa enemmän onnellisia pyöräturisteja.

Palaamme poluille varhain seuraavana päivänä Lahcenin ja hänen kollegoidensa Mohamedin ja Houssainin kanssa, jotka tuovat mukanaan paljon käsityökaluja ja työintoa. Pöly ja kivet lentelevät ilmassa, kun joukko ahkeria maastopyöräilijöitä haravoi, lapioi ja siirtää lohkareita ajolinjoilta, kunnes polun todellinen potentiaali alkaa hahmottua. Vaihdamme päivän mittaan näkemyksiä ajotyyleistä ja -linjoista, keskustelemme polkujen siistimisen ja ylityöstämisen eroista – ja siitä, maistuuko minttutee paremmalta sokerilla vai ilman.

Seuraavien päivien aikana jaamme lisää yhteisiä ilon hetkiä ja ajokokemuksia, kun suuntaamme Lahcenin johtamana kauemmas Imlilistä. Lopussa näen Marokon aikaansaamat monikerroksiset vaikutelmat heijastuneena pyöräkollegoideni kasvoilta kohteenamme olevien tuntemattomien ympäristöjen ja kokemusten arvostuksena: herääminen joka-aamuiseen rukouskutsuun, syrjäisten, vaikeakulkuisten polkujen löytäminen, kivien haravointi rinnepoluilta, isäntiemme lämmin vieraanvaraisuus – sekä tietenkin paras tagine, mitä olen koskaan maistanut.